Elettiin vuotta 2014. Jari ja Masu joivat kurvissa mallasjuomaa ja puhuivat maailmanmenosta ja tietysti musiikista. Kitarat oli jo otettu mukaan, kun tarkoituksena oli oikoa lasitöiden jälkeen soittamaan, mutta ensin oli löydettävä yhteinen sävel. Juotiin lisää mallasjuomaa. Lopulta uskallettiin treenikämpille. Viritettiin soittimia, soitettiin ja esiteltiin niitä sointukulkuja, joita sängynlaidalla soittaessa oltiin aikaansaatu.
Pian kävi selväksi, ettei soitto soi ilman asianmukaista rytmiryhmää. Niinpä Jokkari taivuteltiin rumpujensa taakse huolehtimaan pulssista, joka on elävän rytmimusiikin keskeinen edellytys. Akustisten kitaroiden ja rumpujen sovittaminen pienessä treenikämpässä edes etäisesti musiikkia muistuttavaan muotoon osoittautui mahdottomaksi. Asianmukaisten soittovälineiden hankintaan oli ryhdyttävä välittömästi. Edellisen yhtyeen kuolinpesästä haltuun jääneet laitteetkaan eivät palvelleet uutta musiikillista visiota, joten soittimet oli haettava markkinoilta.
Kun välineet olivat jotakuinkin kasassa, yhtyeestä puuttui vielä yksi kulmakivi. Matalien äänien valtakunta oli vailla hallitsijaansa. Tähän tehtävään löydettiin Arttu, joka oli valmis haasteeseen ja vaihtoi kitaransa bassoon.
Kuin varkain inspiraatioaallot seurasivat toisiaan ja pian kasassa oli läjä lauluja. Yhtyeeltä puuttui kuitenkin nimi. Oli juotava mallasjuomaa. Eräässä kurvin anniskeluravintolassa syttyi lamppu, kun raitiovanua kolisteli kohti viimeistä määränpäätään ilmoittaen kelmeällä valotaulullaan – Koskelan Halli. Yrittäjähenkisyyden puutteestakaan ei voida jätkiä syyttää, sillä liikemiesvaistomme huomasi välittömästi valitun nimen potentiaalin. Toiset maksavat maltaita saadakseen nimensä näkyville julkisten kulkuvälineiden kylkiin, mutta yhtyeemme mainos kiertää öistä Helsinkiä joka päivä useaan kertaan ilmaiseksi.
Tämä tarina on kuitenkin vasta alussa, joten kultakorvien on syytä virittää vastaanottimensa oikealle taajuudelle ja henkiset resurssinsa herkimmilleen. Tervetulo mukaan!